Tuoreita raaka-aineita, aitoa lihaa ja laadukasta suomalaista kotiruokaa jo neljässä sukupolvessa

Palvimestarit MM Oy liha-alan perheyritys, joka panostaa tuotteissaan makuun, tuoreisiin raaka-aineisiin sekä käsityönä tehtyyn laadukkaaseen, aitoon ja oikeaan ruokaan. Tiedämme käyttämiemme raaka-aineiden alkuperän ja niiden laatu on aina ensiluokkaista. Myös ekologiset arvot ovat meille tärkeitä.

Palvimestareiden tuoteskaala on laaja. Päätuotekategoriamme ovat erilaiset kokolihavalmisteet, leikkelemakkarat ja maksatuotteet sekä ruokamakkarat. Tarkkaan valituista resepteistämme löytyy niin vanhoja perinteitä kunnioittavia herkkuja kuin uusia tuulia noudattavia tulevia klassikoita. Meille on tärkeää vastata asiakkaiden toiveisiin ja tarjota heille jatkuvasti uusia makuelämyksiä. Olemmekin panostaneet myös erikoisruokavalioihin ja leipomotuotteisiin. Tämän hetken suosikeiksemme ovat nousseet uunikinkku, vegaanin kasvispihvi sekä lihapiirakka.

Toimitilamme sijaitsevat Alastarolla, Loimaalla. Toiminta-alueemme on koko Suomi: Palvelutiskituotteitamme myydään niin kauppahalleissa ja herkkukaupoissa kuin hyvin varustelluissa päivittäistavarakaupoissa. Kuluttajapakattuja tuotteitamme saa päivittäistavarakaupoista valtakunnallisesti. Käyttäjäkuntaamme kuuluvat myös ammattikokit ja -keittiöt sekä ravintolat.

Tarinamme

Ruuan maku ja laatu aina edellä

Palvimestarit ovat palvanneet lihaa jo neljässä sukupolvessa. Palvauksen sukusaagan aloitti vuonna 1895 syntynyt Iivari Mattila, joka nuoreksi mieheksi vartuttuaan aloitti palvaamisen kotonaan ja kävi valmiita tuotteita toreilla myymässä.

Iivarin poika Kalle Mattila perusti vuonna 1948 Huittisten Lihapojat Oy:n. Lihapoikiin palkattiin myös Kallen poika Markku, joka vuonna 2000 perusti nykyisen yrityksen Alastarossa. Jarkko Mattila, Markun poika, aloitti työskentelyn Palvimestareissa vuonna 2014.

Asiakaspalvelu on ollut aina Palvimestareissa avainasemassa. Tänä päivänä perinteisten lihaherkkujen rinnalle on noussut voimakkaasti myös uudet maut sekä erikoistuotteet – ruuan maku ja laatu kulkevat aina ensisijaisina tärkeysjärjestyksessä.

Tärkein voimavaramme on ollut aina sitoutunut henkilökuntamme. Kaikki 40 työntekijäämme, edustajat, myyjät sekä Alastaron keittiöissä hääräävät ruoka-alan ammattilaiset, ovatkin osa Mattilan perhettä.

Kaikki 40 työntekijäämme, edustajat, myyjät sekä Alastaron keittiöissä hääräävät ruoka-alan ammattilaiset, ovatkin osa Mattilan perhettä!

Hovimäen herkut

Suomessa valmistettua ruokaa käsityönä

Uskomme perinteiseen ruuanlaittoon, jossa raaka-aineiden puhtauteen on panostettu ja maut ovat aitoja. Avasimme joulukuussa 2018 valmisateriakotikeittiön, jonka päivittäistavarakauppoihin saapuvaa tuotevalikoimaa kehitetään paraikaa.

Päämääränämme on tehdä niin hyvää ja laadukasta kotiruokaa, että Sinulla jää arjen keskellä aikaa myös muulle. Oikeaa ruokaa ilman turhia lisäaineita: aitoa perunamuusia, suussa sulavaa kermakastiketta, makkarapihvejä sekä välipalatuotteita.